lauantai 8. helmikuuta 2014

Diamonds are a girl's best friend

Kuinkahan monella on ollut tuo sanonta otsikkona sormuksiin liittyvässä postauksessa, no ei sen väliä, se on niin osuva! En sentään laittanut oman sormusesittelyni otsikoksi My precious (vaikka mieli teki, se vasta osuva otsikko onkin).

Innostuin timantti- ja sormushöpinöistä sen verran paljon edellisen sormuspostaukseni jälkeen, että ajattelin tehdä postauksen minua miellyttävistä sormuksista sillä idealla että jonkun näistä olisin mahdollisesti voinut itselleni kuvitella. Yritin pitää mielessä suurinpiirtein saman budjetin mihin oma sormukseni osuu, jotta jonkinnäköinen todenmukaisuus säilyisi. 

Ensin muutamia Sandbergin valikoimasta.



  • Vuoripuro-mallistosta yksikivinen kruunuistutuksella. Pidän tuosta rungon erikoisesta muodosta, englanniksi knife edge.
  • Toivomuslähde-mallisto yksikivinen sivutimanteilla. Samantyyppinen kuin mun Lumi, mutta sivukiviä vähemmän ja muoto ehkä piirun verran enemmän flakka eli kulmikas.
  • Niittypolku-mallistosta kolmella isommalla kivellä joista keskimmäinen vielä muita vähän isompi

Kultasepät Andreasenin valikoimasta löytyi myös monia kivoja sormuksia!


  • Scarlett, vähän erikoisempi malli mutta jotenkin se iskee muhun lujaa!
  • Kolmikivinen Tulppaani runkoon istutetuilla lisäkivillä. Samantyyppinen kuin Sandbergin Niittypolku-malliston sormus, mutta tästä tykkään enemmän
  • Klassikko Tulppaani viidellä kivellä. Todella upea!!


Selkeä linja mun sormusmaussa on yksi isompi erottuva kivi keskellä ja sitten pienempiä kiviä sivuilla. Ja valkokultaa sen olla pitää! Myös ei-niin-tavanomainen ulkonäkö miellyttää mun silmää.

Ja mikä olisi se the ultimate dream ring, jos vain taivas olisi rajana... Luultavasti tämä. Tiffanylta tietenkin!




Edit. Meneepä muuten fontit ihan miten sattuu tässä!! En saa niitä korjattua, sillä muokkaus-näkymässä kaikki näyttää ihan normaalilta. Täytyy siis koittaa kestää :D

5 kommenttia:

  1. Oooh, toi vika on upee! Mä itseasiassa ostin itelleni pari vuotta sitten San Franciscosta Tiffanyn hopeisen timanttisormuksen, oli kyllä kaunis mutta tummu heti tosi pahasti.. Pitäis vaan puhdistaa, kultasiin ei ollu varaa, oli aika hinnoissaan, huh! Mutta se fiilis et sai jotain Tiffanylta ja se ihana turkoosi rasia = rakkautta. Mutta on ne kaikki timanttisormukset ihania :) Mun kihlasormus on itseasiassa toi Sandbergin Niittypolku, oon kyllä ihan rakastunut siihen, vaikka on noi tulppaanitkin kauniita! T: Kristina
    P.S. Sain vihdoin luotua myös Blogger-tilin ni ei tartte esiintyy aina anona ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi se on varmasti ihana fiilis kun saa sen ihanan turkoosin rasian joka sisältää kauniin korun! Mä varmaan pitäisin sitä rasiaa esillä aina :D

      Kannattaa käydä ostaan sellasta hopeakorujen putsausainetta, siitä sormuksesta tulee varmasti kuin uus kun sen puhdistaa!

      Se Niittypolku on kyllä kaunis sormus! Millainen vihki sulla on/on tulossa?

      Kiva kun kommentoit! :)

      Poista
  2. Mulla tulee siihen varmaan ihan se yhdistelmä V-140w+V-143w, eli tällainen: http://www.sandberg.fi/sites/default/files/images/V-143w%2BV-140w_1.jpg
    Eli saan nyt ensin vihkisormukseks toiselle puolelle ton reunustavan sormuksen ja sit myöhemmin hääpäivänä ehkä vielä kolmannen sormuksen lisäyksenä, ellen nyt saa vielä reilussa vuodessa miekkosta houkuteltua hankkimaan koko setin samaan syssyyn :P Sattaa kyllä olla et toi koko kolmen sormuksen setti tulee kyl menemään sit jo liian isoks mun sormeen, et pitää vielä varmaan kokeilla ja tuumailla. Mut täydellisenä siitä tulisi siis tällainen: http://www.sandberg.fi/sites/default/files/image/niittypolku.jpg

    Noi Lumin yhdistelmävaihtoehdot on kyl tosi upeita kans! Ja paljon valinnanvaraa! Kyllähän sun pitää ehdottomasti jo hyvissä ajoin lähteä niitä sovittelemaan, heh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla tulee olemaan tosi upea sormuskokonaisuus, oli sitten kaksi tai kolme sormusta! :)

      Mulla tulee hääpäivänä koko paketti valmiiksi, eli toinen "syleilijöistä" on vihkisormus ja toinen huomenlahja jonka sitten saan kuitenkin jo hääpäivänä vihkimisen jälkeen.

      Poista
  3. Hmmmm, toi huomenlahja onki muuten hyvä idea! Mä koitan salakavalasti iskostaa sitä munki miehen päähän ;) Ois se kyllä ihanaa kun sais koko setin, mut ehkä mun pitäis eka päästä kokeilee ettei se tosiaan oo sit liian iso kokonaisuus, ku mulla on aika pieni käsi ja sormetki sit suhteellisen lyhyet, pitää nyt ainaki sormen taipuu! :D

    VastaaPoista

Kiitos kun jätit kommentin! :)